Julkaisusarjat ja -lehdet
Julkaisutoiminta on olennainen osa Koulutuksen tutkimuslaitoksen toimintaa, tutkimusprosessia sekä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Julkaisutoiminta palvelee sekä tiedeyhteisön että laajempien lukijakuntien tarpeita.
Tutkimuslaitoksen julkaisut muodostavat merkittävän osan kaikesta suomalaisesta koulutusta koskevasta tieteellisestä julkaisutoiminnasta. Tutkimuslaitoksen toiminta-aikana on ilmestynyt yli 1 000 erilaista julkaisua. Julkaisukanavat ovat avoimia myös laitoksen ulkopuolisille kirjoittajille.
Kirjat
Tutkimuslaitoksen julkaisemat kirjat ovat laajan lukijakunnan, etenkin koulutuksen parissa työskentelevien ja opiskelijoiden, käyttöön tarkoitettuja julkaisuja. Niiden sisällöissä on kiinnitetty erityistä huomiota lukijaystävällisyyteen. Osa kirjoista on tiedeyhteisölle suunnattuja tieteellisesti korkeatasoisia vertaisarvioinnin läpikäyviä teoksia.
Tutkimuksia-sarja
Tutkimuksia-sarjan julkaisut välittävät uutta tieteellistä tietoa sekä käsittelevät kasvatusta, opetusta ja oppimista koskevia teoreettisia kysymyksiä. Sarjan julkaisut ovat pääosin väitöskirjoja. Sarjan julkaisut käyvät nykyään läpi referee-arvioinnin.
Tutkimusselosteita
Tutkimusselosteita-sarjan julkaisut ovat useimmiten tutkimusraportteja, joissa pääpaino on empiirisen aineiston analysoinnissa. Sarjassa julkaistaan myös esimerkiksi teoreettisia, tutkimusalueeseen tai kirjallisuuteen liittyviä laajoja katsauksia.
Työpaperit
Työpapereita-sarja tarjoaa ajankohtaista asiantuntijatietoa erityiskysymyksistä. Sarja toimii myös keskustelun avaajana ja prosessoijana koulutuksen alueella.
Kasvatus-lehti
Yliopistopedagogiikka-lehti
Scandinavian Journal of Educational Research (SJER)
CD:t ja videot
CD:itä ja videoita on tuotettu lähinnä koulutus- ja opetuskäyttöön.
Muita julkaisupalveluja
Laajan julkaisuvalikoiman lisäksi Koulutuksen tutkimuslaitos tarjoaa julkaisu-, myynti- ja kustannuspalvelujaan myös laitoksen ulkopuolelle. Valtakunnan ehkä suurimpana koulutustutkimuksen julkaisijana laitos pystyy tarjoamaan pitkälle kehittyneet julkaisu- ja markkinointipalvelut. Merkittävä osa laitoksen julkaisupalveluista tuotetaankin tällä hetkellä laitoksen ulkopuolelle. Vakiintuneena yhteistyökumppanina on mm. Suomen kasvatustieteellinen seura.
Julkaisutoimintaa ja sen kehittämistä ohjaa ja valvoo toimituskunta. Laitoksen julkaisupalvelut on sijoitettu nykyään Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskukseen.
